Huomisaamuna piti suunnistaa labraan, mutta flunssa paholainen koittaa ottaa kropassa valtaa. Kierto on yli puolen välin, rinnat alkaa olemaan yhtä kipeät kuin edellisessäkin.  Tarkoin en uskalla edes tiirailla kun sen maidon tiputtelun huomaaminen ahdistaa alitajunnassa hirveesti.  On maailman epäreiluinta tuollainen oire ja vaiva! Yli kymmenen vuotta sit saunoin silloisen hyvän ystävän kanssa. Tämä hyväksi ystäväksi kuviteltu kysyi lauteilla että miten sä kuvittelet imettäväs noin pienillä tisseillä.  Se loukkasi valtavasti mua silloin. Nyt tekis mieli laittaa viestiä että kuule mun ei tartte ees olla raskaana niin maitoa valuu. Kuppikoko ei vaan ole kasvanut. Painoindeksin lääkäri laski. Jotain päälle 18, lievästi alipainoinen. Mutta kierto ollut aina säännöllinen ja normaali, lukuunottamatta tätä viime vuotta..

Seuraavaa kiertoa varten mulla on ovulaatiotestit valmiina. Viikonloppuna käyn ostamassa ladyvitan mamaa ja napsin ne tunnollisesti. Mitäs muuta on kokeilematta?! 

Mä oon päättänyt olla jonain päivänä äiti. Tää vaihe pelottaa.  Mitä jos meissä molemmissa on vikaa?  Entä jos ei löydetä yhteistä polkua eteenpäin tässä asiassa? Yhdessä on puhuttu että ollaan valmiit tekemään kaikkemme jotta mies voisi ostaa sen keltaisen kylpyankan ja minä voisin shoppailla niitä ihania pieniä vaatteita.. mutta entä jos ei oikeasti ollakkaan valmiita tähän? Mitäs sit? En mä oo koko ikääni haaveillut olevani sosionomi vaan haaveeni on ollut olla ÄITI!

Facebookissa ärsyttää tuoreet pienten vauvojen äidit, jotka vuoroin bilettävät ja vuoroin valittavat.  Uhkasin miehelle jämähtää kotiin heti kun raskaustesti näyttää plussaa ja omistautunut sille pienelle. No ei sekään kovin terveelle kuulosta..