Täällä harjoittelemassa uutta maailmaa.. en tiedä edes kirjoitanko oikeaan kohtaan, mutta kai tämän tässä pian oppii! Kaksi viikkoa tähän olen henkisesti valmistunut, ja tuntuu vaikeammalta kuin osasin ajatellakaan. Kirjoitan julki niitä ajatuksia mitä mielessäni tällä hetkellä pyörii ja tiedän jo nyt, etten ole näiden ajatusteni kanssa yksin, en ypöyksin, vaikka välillä siltä tuntuukin..

Mielessäni olen useaan kertaan tämän syksyn aikana palannut valokuvaan, joka on otettu vuosia vuosia sitten lapsuudenkotini lastenhuoneessa (kiitos isälleni ja äidilleni, että ovat ikuistaneet meidän tavallista arkea). Siinä kuvassa istun sängylläni laamapaidassa ja sukkahousuissa, vieressäni makaa vauvanukkeni, sylissäni on puettavana siskon vauvanukke. Sisko on kolmen minä viiden. Sisko seisoo sängyn vieressä, kädet ristissä ison mahansa päällä (hän on syötävän suloisen näköisen) ja katsoo tarkasti miten se vauva puetaan. Kuva on koskettava. Kotileikki oli mielestäni parasta lapsena. Mielikuvituksen voimin olin äiti joka hoiti lapsensa ja kotinsa. Pikkusisko asui aina naapurissa ja lasten kanssa liikuttiin ties missä asti, kun mielikuvitus oli rajaton. Lapsuuden vuosista kasvoin huolehtivaksi isosiskoksi, kummitädiksi ja tädiksi. 15-vuotiaana olin kummitäti, 25-vuotiaana oikea täti pikkusiskon ihanalle pienelle pojalle. Täti kummilapsille, siskon lapselle ja sukulaisten lapsille unohtamatta ystävien lapsia. Aina vain täti. 

Asetin myös parikymppisenä tavoitteita. Haluan ammatin, opiskella, mutta sitten vakituisen työn ja perheen. No mutkien kautta sain ammatin ja pätkätöiden jälkeen olen aloittanut vakituisena unelmieni työssä, jossa kohtaan erilaisia perheitä. Yli vuosi sitten haave oli noi vakkarityötkin.. mutta silloin kuiskattiin ensimmäisen kerran salaisuus miehen kanssa: annetaan vauvan tulla, kun on tullakseen! 

Välillä tuntuu, että olen itsekkäin kaikista, haluan lapsen, jotta itse olisin kokonainen, omasta mielestäni täydellisin, haluan ja haluan, koska haluan!! Ja sitten luen lööpeistä penkille hylätystä vauvasta tai julkihomon isäksi tulemisesta. Ja olenkin omasta mielestä vain katkera. 

Tästä ja kaikesta muustakin aion tulla kirjoittamaan. En haluaisi katkeroitua, haluaisin iloita jokaisesta ystävän odotuksesta ja tästäkin elämäntilanteesta, jossa haaveillaan ja toivotaan. Katsotaan makuuhuoneen nurkkaan ja nähdään siellä vauvan sänky. Kiitos mielikuvituksesta!