Facebook on taas täynnä vauvan odotusta. Siellä tuleva äiti on laittanut ultrakuvaa ja täti hehkuttaa onneaan tädiksi tulemisesta. Oksettaa ne ultrakuvat ja kaiken jakaminen! Oksettaa ajatus siitä etten voi onnellisena toisen puolesta toivottaa onnea ja ihailla sikiötä! 

Pyhäinpäivän olin oman sukuni keskellä kotiseudulla. Kukaan ei kysynyt vauvasuunnitelmista. Tosin kummityttöni kuusi vee kysyi, että oletko sinä lapsen saanti iässä. Siinä sitten nauraen vastailin rakkaan prinsessani kyselyihin. Kysyin myös tuleeko hän sitten hoitamaan mun lapsia, jos niitä joskus tulee. Hän kieltäytyi, mutta lupasi leikkiä vauvan kanssa, jos ketään muuta ei ole tarjolla. Lapsiperhe arkea taas koettu roppakaupalla, luettu satuja, leikitty ja höpötetty. Yhden yön jaoin sängynkin tuon prinsessani kanssa. miten täydellinen tunne oli yöllä herättä pienen käsi omalla kaulalla ja pää laitettu kummitädin tyynylle. Ah! En myöskään malttanut olla ajattelematta oman vauvan kanssa mummolaan menoa. Kuinka isäni kantaisi varastosta pinnasängyn ja odottaisi seuraavaa nukkujaa makuuhuoneessa missä aina nukun. Miten monta syliä olisi tarjolla minun pienelle? Kuinka paljon rakkautta hän saisi? 

Äsken totesin miehelle, että jospa vuoden päästä isänpäivää vietettäisiin jo oman pienen kanssa. Hymy miehen naamalla oli sanoin kuvailematon. Kunpa...