perjantai, 19. joulukuu 2014

Pitkän vuoden ja syksyn läpi..

Vuosi alkaa olemaan lopuillaan.  Syyskuun alussa tuli täyteen kaksi vuotta vauvan, ikioman lapsen toivomista. Se on tuntunut jotenkin merkittävän surulliselta. Se on lyhyt aika, mutta minulle kuitenkin liian pitkä. Liian monta pettymystä, liian monta turhaa toivetta. 

Silloin kaksi vuotta sitten moni todella läheinen ystävä sai vauvan. Nyt heistä moni on saanut tai odottaa toista. Se on jotenkin tehnyt kipeää. Muilta kaikki tuntuu käyvän niin helposti. Itkettää ja suututtaa,  että meille tämä on näin vaikeaa. 

Syksyllä aloitimme tutkimus tien. Meidän terveyskeskus lääkäri on ihanin mitä tiedän. Jaksaa toivoa ja muistuttaa meitä toivosta jokaisen tapaamisen jälkeen. Lapsettomuuden takia tapasin lääkärin kerran ja mies toisen kerran yksin. Mä olen joutunut ravaamaan siellä sit monta kertaa, luomen poistossa ja  nyt sitkeän flunssan takia. Se on auttanut paljon, suomalainen naislääkäri ja asiallinen kohtelu terveyskeskuksessa tuntuu taivaan lahjalta tässä tilanteessa. Tänään olimme Väestöliiton klinikalla, mies antoi oman näytteensä. Toiset rahaa 4D ultrissa, me mennään sperma-analyysiin. Ei aiheuta kateutta lähipiirissä. Mies otti sen huumorin kautta ja mä itkin aulassa. Ja nyt odotetaan taas.

Omat tunteet on pahimmat. Raskaana, todella lähellä oleva ihminen on saanut kylmää kohtelua, kun en vaan pysty sanomaan ihanaa, kun vaan itkettää. Itse tahtoisi lihota ja voida pahoin raskauden takia, ja toinen vaan valittaa. Välillä se on tuntunut kohtuuttomalta.  Kotona kiukuttelen ja raivoan,  miehelle, ja ihan suotta.  Välillä mietin selvitäänkö me tästä yhdessä. Milloin haen keskustelu apua muualta, ettei tämä heiveröinen korttitalo romahda lopullisesti. En kestä ajatusta katkerasta,  surullisesta ja itsekkäästä itsestäni. Haluan olla onnellinen toisten puolesta,  iloita syntyvistä lapsista niinkuin joskus ennen. En minä halua olla minä tällaisenä. 

Joulu tulee. Haen joulumielen siskon pojan kanssa touhuista, jonka saan joulun viettoon meille. Ensi vuodelta voin toivoa vaan parempaa onnea. Taas. 

keskiviikko, 10. syyskuu 2014

Hajanaisia ajatelmia..

Huomisaamuna piti suunnistaa labraan, mutta flunssa paholainen koittaa ottaa kropassa valtaa. Kierto on yli puolen välin, rinnat alkaa olemaan yhtä kipeät kuin edellisessäkin.  Tarkoin en uskalla edes tiirailla kun sen maidon tiputtelun huomaaminen ahdistaa alitajunnassa hirveesti.  On maailman epäreiluinta tuollainen oire ja vaiva! Yli kymmenen vuotta sit saunoin silloisen hyvän ystävän kanssa. Tämä hyväksi ystäväksi kuviteltu kysyi lauteilla että miten sä kuvittelet imettäväs noin pienillä tisseillä.  Se loukkasi valtavasti mua silloin. Nyt tekis mieli laittaa viestiä että kuule mun ei tartte ees olla raskaana niin maitoa valuu. Kuppikoko ei vaan ole kasvanut. Painoindeksin lääkäri laski. Jotain päälle 18, lievästi alipainoinen. Mutta kierto ollut aina säännöllinen ja normaali, lukuunottamatta tätä viime vuotta..

Seuraavaa kiertoa varten mulla on ovulaatiotestit valmiina. Viikonloppuna käyn ostamassa ladyvitan mamaa ja napsin ne tunnollisesti. Mitäs muuta on kokeilematta?! 

Mä oon päättänyt olla jonain päivänä äiti. Tää vaihe pelottaa.  Mitä jos meissä molemmissa on vikaa?  Entä jos ei löydetä yhteistä polkua eteenpäin tässä asiassa? Yhdessä on puhuttu että ollaan valmiit tekemään kaikkemme jotta mies voisi ostaa sen keltaisen kylpyankan ja minä voisin shoppailla niitä ihania pieniä vaatteita.. mutta entä jos ei oikeasti ollakkaan valmiita tähän? Mitäs sit? En mä oo koko ikääni haaveillut olevani sosionomi vaan haaveeni on ollut olla ÄITI!

 

Facebookissa ärsyttää tuoreet pienten vauvojen äidit, jotka vuoroin bilettävät ja vuoroin valittavat.  Uhkasin miehelle jämähtää kotiin heti kun raskaustesti näyttää plussaa ja omistautunut sille pienelle. No ei sekään kovin terveelle kuulosta..

 

tiistai, 9. syyskuu 2014

Paluuta realismiin ja arkeen

Pitkästä aikaa on tunne, että voisi päivittää. Kesä rentoine oloineen on takana ja katse tiukasti tulevassa syksyssä.

Mulla on takana eka lääkärikäynti tämän lapsettomuusasian takia. Viime kierrossa rinnat olivat todella kipeät ja huomasin niiden erittävän maitoa. Tuskaisen päivät odotellessa alkaako menkat vaiko eikö. Tuhat haaveita ja ajatusta päässä. Ja sieltähän ne tulivat neljä päivää normaalista myöhässä. Nyt on labralähete taskussa ja lupaus tutkimuksiin lähettämisestä, kunnes mies on käynyt omalla ajallaan. Itkun ja huolen täytyisi päiviä, mutta toisaalta vahva usko, että saadaan apua ja asiat alkaa hoitaa.  Kaksi vuotta on tuskaisen pitkä aika enkä halua edes ajatella mitä on vielä edessä.

Monet blogistit ja lähipiirissä ovat raskauteen.  Ensimmäistä kertaa huomaan sen tekevän helvetin kipeää. Miksi en minä?!?

 

torstai, 5. kesäkuu 2014

Kesää, kärpäsiä ja huumaa

Katon Klikkaa mua ja mietin, miten sarjoissa ja elokuvissa naiset (ja toiset ihan oikeassakin elämässä) tulevat tosta vaan raskaaksi. Joko puolelta tulvii vauva uutisia. Jotenkin olen päässyt sen yli, että romahtaisin jokaisen vauvakuvan tai uutisen jälkeen.

Me päätettiin keväällä lykätä vielä tutkimuksiin menoa. Kaksi viimeisintä kesää on mennyt surressa ja stressatessa, joten päätettiin tää kesä nauttia ja relata. Se ahdisti mua aluksi. Vaatimalla vaadin tutkimusaikojen varaamista, jotta saataisiin jotain vastauksia ja tietoa meidän tilanteesta. Olin myös pettynyt, ettei mies haluakkaan muka lasta mun kanssa. Mutta olen kyllä ymmärtänyt tän jutun nyt, että parempi just nyt näin. Nautitaan kesästä ja toisistamme.

Mun kierto on heitellyt miten sattuu. Toissa kierrossa tein vissiin viisi raskaustestiä, kun menkat oli myöhässä viikon. Siis viikon. Huoh. No siinä oli mummon kuolemat ja taloudellisia huolia ja kaikkea. Että kai laitoin sen stressin piikkiin. Vaikka olen myös sataprosenttisen varma, että vika on mussa. En tunne ovulaatioita ja noi kierrot..

Viikon päästä jäädään kesälomalle. Tähän asti niillä lomilla on ollut huono karma ja aina on sattunut jotain ikävää. Nyt mennään rohkein mielin ja on tehty pieniä lomasuunnitelmiakin. Muuten lomalla aion nukkua päikkäreitä pihekeinussa ja puuhastella puutarhassa. Tää talo näyttää parhaita puoliaan just nyt! Olen onnellinen. Voi vitsi, ekan kerran puoleen vuoteen mä olen hehkunut ja hihkunut onnesta. Uuden elämän ensimmäiset lehdet. Ihan varmasti vaikeudet kasvattaa ja opettaa suhtautumaan elämään uusin tavoin!

Ihanaa kesää, aurinkoa ja valoa kaikille kanssa sisarille!

maanantai, 7. huhtikuu 2014

Terveisiä Hiljaisuudesta

Uusi vuosi ja uudet kujeet. Asumme uudessa kodissa, tavarat on suunnilleen löytäneet paikkansa ja koti alkaa näyttää meiltä. Elämä on jatkunut. Eletään päivä kerrallaan eteenpäin.

Vauvauutisia ei ole kuulunut meidän taholta, mutta kaikkialta muualta sitten senkin edestä. Itse olen pystynyt olemaan viime ajat stressaamatta. Olen keskittynyt itseeni, ostellen uusia kevät vaatteita ja nauttien kevään tulosta.

Hiljaisuus täällä on ollut myös harkittua, oli pakko saada ajatuksiin väljyyttä ja tilaa vain omille ajatuksille. Nyt taas yritän uusin voimin. Tosin eilinen toi uuden suruviestin, kun mummoni nukkui pois. Surusta suruun käy elämä tällä hetkellä ja olo tuntuu voimattomalta. Mutta kevättä ja valoa kohden toivotaan loppuvuodelta parempia uutisia.